Tekijät

Ohjaus Anna-Karin Grönroos
Käsikirjoitus Anna-Karin Grönroos
Kuvaus Mika Mattila
Leikkaus Okku Nuutilainen
Äänisuunittelu Tuomas Klaavo
Säveltäjä Salla Luhtala
Pääosissa Emilia Hoving, I-Han Fu, James Kahane, Atso Almila, Susanna Mälkki, Hannu Lintu
Tuotanto Tuffi Films / Venla Hellstedt


Ohjaajan sana

Seurasimme orkesterinjohdon luokan opetustilanteita noin kolmen vuoden ajan. Pitkästä kuvausajasta huolimatta minusta tuntuu edelleen, että kapellimestarin työssä on jotain hyvin mystistä. Se on tavallaan tekninen suoritus, mutta toisaalta täydellinen tekniikka ei auta, jos tunne ja herkkyys puuttuvat. Kapellimestari muistuttaa tanssijaa, jonka liikkeet ovat tiukan harjoittelun tulosta, mutta jonka esitys murenee jos siinä ei ole vauhdikasta hetkessä elämistä ja vaaran tuntua. Opiskellessa on otettava riskejä ja epäonnistuttava orkesterin ja opettajien edessä, ja tässä tapauksessa myös kuvausryhmän edessä.

Orkesterin johtamisessa yhdistyvät persoonallisuus, tekniset taidot, fyysiset ominaisuudet, kommunikaatio ja tulkinnan selkeys. Pitää olla aidosti oma itsensä, ja se vaatii hyvää itsetuntemusta ja samanaikaisesti sekä itseluottamusta että nöyryyttä. Vai onko sittenkin kyse rakennetusta suuren maestron roolista joka pitää opetella?

Elokuvan avulla pääsin tutkimaan hierarkian rakenteita klassisen musiikin maailmassa, mutta uskon että täällä kohdatut lainalaisuudet pätevät myös muualla missä ihmiset ovat tekemisissä toistensa kanssa: Mitä piiloasenteita meillä on johtajuudesta; kuka kelpaa johtajaksi, mitkä taidot tai ominaisuudet voivat nostaa henkilön johtajaksi? Mitä kapellimestari tekee, jotta saa orkesterin toimimaan haluamallaan tavalla?

Klassinen sinfoninen musiikki edustaa vanhan ajan sivistystä, eurooppalaista perinnettä ja arvomaailmaa. Se on kuin madonreikä yhteiseen tai yhteiseksi koettuun sielunmaisemaan. Kapellimestarin ammatti syntyi alunperin 1800-luvulla kun orkesterisävellyksistä tuli monimutkaisempia ja kokoonpanot kasvoivat. Monet säveltäjät johtivat itse omia teoksiaan. Kun musiikkia alettiin levyttää huomattiin, että levyt myivät paremmin jos niitä markkinoitiin tunnetun kapellimestarin maineella. Moderni menestyvä kapellimestari on mediapersoona ja opiskelijana joutuu jo valmistautumaan siihen, että työ on hyvin julkista. Kapellimestarin ammattia on kiinnostava tutkia ilmiönä tässä ajassa sillä elämme huomiotaloudessa.

Elokuvaohjaajana samaistun nuoriin kapellimestareihin sillä elokuvan ohjaaminen vaatii myös luovaa johtajuutta. Ohjaajan työ on näkemyksen näkyväksi tekeminen oman “orkesterin” eli työryhmän avulla. Monesti muistelen omaa opiskeluaikaa ja mietin miten ohjaajan identiteetti alkoi muodostua ja miten eri opettajat vaikuttivat siihen. Tunnistan myös ilmiön, että kriittinen ja kovasanainen opettaja saa opiskelijoiden suurimman ihailun. Uskon, että johtajuuden opettelu tapahtuu kriisien kautta ja että oma näkemys kirkastuu kun sitä peilaa työtovereihin. Luonteva johtajuus on suurelta osin kuuntelemista. Kuuntelemisesta ei tarvitse tehdä isoa numeroa ulospäin, mutta se on kaiken perusta jonka päälle voi kehittää muita johtamisen taitoja.

Päähenkilömme I-Han Fu, Emilia Hoving ja James Kahane uskaltavat olla elokuvassa myös epätäydellisiä, ja nyt elokuvan valmistuttua ymmärrän kuinka rohkeaa se on. Olen ikuisesti kiitollinen siitä, että opiskelijat ja opettajat avasivat oven maailmaansa.


Anna-Karin Grönroos


Tuottajan sana

Olen kuvataiteilijan tytär, ja niin kauan kuin muistan, on minua kiehtonut taideteoksen syntyminen, teoksen tarina. Olen pitkään haaveillut, että vielä joskus tuotan elokuvan joko äidistäni, tai jostain muusta kuvataiteilijasta. Elokuvassa seurattaisiin teoksen syntyä, taitelijan työtä, teoksen sielua ja sitä miten katsoja lopulta teoksen kokee, kun tekijä luopuu siitä ja jättää teoksen yleisön eteen. Kukaan ei varmasti tee taidetta pelkästään itselleen, vaan haluaa taiteen kautta etsiä kontaktia muihin ihmisiin. Juuri tuo taitelijakuvani on vielä tekemättä. Koen, että Orkesterin edessä – dokumenttielokuva on sisarteos tämän vielä siemen-asteella olevan elokuvan kanssa.

Opiskelin ja työskentelin Iso-Britanniassa lähes 14 vuotta, ja mottoni on Suomeen paluun jälkeen ollut kansainvälisesti kiinnostavien elokuvien tekeminen. Itse en edes osaa lukea nuotteja, mutta elokuva Sibelius-Akatemiasta tuntui heti erittäin kiehtovalta, oli melkein kummallista miksi tällaista elokuvaa ei oltu vielä tehty.

Olen tuottanut aikaisemmin yhden Anna-Karin Grönroosin dokumenttielokuvan, Ekopolis (2013), ja Grönroos oli heti suosikkini, kun mietin vaihtoehtoja tämän elokuvan ohjaajaksi. Grönroosilla on ihailtavaa herkkyyttä, rohkeutta ja huumorintajua kertoa tämä tarina taideteoksen syntymisestä, taitelijaksi kasvamisesta ja johtajuudesta. Oli haastavaa tehdä elokuvaa erityisesti nuorista taiteilijoista, jotka ovat superlahjakkaita, mutta jotka ovat vielä itsetuntemisen prosessissa. Elokuva on tutkielma tulkinnasta, jossa tila sallitaan myös elokuvan katsojan tulkinnalle. Oikea meta-elokuva taiteentekemisestä siis!


Venla Hellstedt